6. luukku: 6.12.2018 Lasten itsenäisyyspäiväjuhlat Kurranummessa

7.12.2018

Joulukuun kuudentena päivänä MLL Tapaninkylä järjesti alueen lapsille oman itsenäisyyspäiväjuhlan klo 15-16. Tapahtuma oli osa Tapanila-Seuran elävää adventtikalenteria, johon yhdistys haluaisi ottaa osaa ja tukea alueen yhteisöllisyyttä. 

Vanhemmat olivat pukeneet lapsensa näyttäviin juhla-asuihin. Lasten itsenäisyyspäiväjuhlassa oli ohjelmassa tervetuliaaksi toivottaminen oven suussa, jonka jälkeen lapset pääsivät joulunmusiikin tahtiin tanssimaan iltapallodiskoon. Innokkaillle askastelijoille oli järjestestetty joulukorttiaskartatelu, jossa itse koristeleman koristeen sai ottaa mukaan ripustettavaksi joulukuuseen. 

Teemaan sopivana oli myös joulupiparin koristelua valkoisella ja sinisellä tahnalla, joista sai aivan Suomen lipun kuvioisen kuorrutteen.  

Yllätysnumerona laulettiin yhdessä flasmob-tyyppisesti Finlandi-hymni ja se toi tilaisuuteen erityistä juhlallisuutta. 

Juhlavieraat olivat pukeutuneet parhaimpiinsa
Juhlavieraat olivat pukeutuneet parhaimpiinsa
Piparkakut koristeltiin Suomen lipun väreillä
Piparkakut koristeltiin Suomen lipun väreillä
Pienet osallistujat saivat mukaansa sini-valkoisen MLL:n ilmapallon
Pienet osallistujat saivat mukaansa sini-valkoisen MLL:n ilmapallon