"Lapsen hyvän itsetunnon takana on omana itsenään nähdyksi tuleminen", luennoi psykoterapeutti Jonna Lehtosaari kevätkokouksen yhteydessä

19.4.2018

MLL Tapaninkylän yhdistyksen kevätkokoukseen on torstaina 26.4. klo 17.30-18.30 tulossa puhumaan psykoterapeutti (ET) Jonna Lehtosaari lapsen itsetunnon tukemisesta. Luennointipaikkana on leikkipuisto Kurranummi, Kotinummentie 51, Tapanilassa. Samalla kertaa pidetään MLL:n Tapaninkylän yhdistyksen kevätkokous klo 18.30-19.30, tervetuloa kaikki mukaan.

Jonna on 38-vuotias ratkaisukeskeisyyteen suuntautunut psykoterapeutti. Hän on kotoisin Pohjanmaalta ja asuu Pohjois-Helsingissä perheensä kanssa, johon kuuluu 3 poikaa, aviomies ja 2 kissaa. Jonna oli ilmoittanut vanhemmilleen jo 5-vuotiaana, että hän haluaa isona auttaa ihmisiä. Poliisiksi ei pituutta hänellä riittänyt, mutta sosiaalityöntekijäksi kyllä. ”Ihmisen mieli, hyvinvointi ja ihmissuhteet ovat kauan minua kiinnostaneet, joten polku vei opiskelemaan sosiaalipsykologiksi ja lopulta psykoterapeutiksi”, kertoo Jonna. ”Pidän kovasti työstäni ja utelias luonteeni sopii hyvin siihen, kun kohtaan paljon ihmisiä, joiden kanssa voin keskustella eri asioista ja olla heidän tukenaan.”

Miksi lapsen itsetunnon tukeminen on tärkeää?

”Lapsen itsetunnon tukeminen on tärkeää, koska se antaa lapselle tukevan perustan oppia tuntemaan ja hyväksymään itseään. Joka ikinen lapsi kaipaa nähdyksi ja kuulluksi tulemista. Meille kaikille on ikää katsomatta merkityksellistä tuntea, että meitä arvostetaan. ”

”Riittävän hyvä itsetunto auttaa lasta kohtaamaan uusia tilanteita, ihmissuhteita ja olosuhteita. Merkittävintä ei ole aina, että pärjää erinomaisesti, vaan riittävän hyvä itsetunto auttaa meitä pystyyn, kun tulee kompastuttua ja tehtyä virheitä, mistä opimme. Moka on lahja!”

Mitä vanhempi voi tehdä tukeakseen lapsen itsetuntoa?

”Vanhempana on hyvä malttaa pysähtyä kyselemään lapselta kuulumisia ja kuunnella mitä lapsi kertoo. Joka päivä! Ole kiinnostunut lapsesi tarha- tai koulupäivästä. Vältä dissaamista ja jatkuvaa neuvomista, pyri pysymään kehuvana ja kannustavana aikuisena.”

”Vaali taitojen yhdessäopettelua kuten tunteiden nimeämistä ja näyttämistä, myötätuntoa, anteeksiantoa ja anteeksipyyntöä. Ja armollisuus on tärkeää sekä itsellesi vanhempana, että lapsellesi. ”

 

Nähdään Kurranummessa 26.4. klo 17.30!