Jäsenvastaava - Linnu

Helmikuun Hallituslainen on Linnu Salapuro 33v

 

Linnu kertoi, että hän löysi MLL Tapaninkylän, kun hän etsi vauvojen muskaria alueelta. Hän lähti mukaan aktiiviseksi jäseneksi 2018 syksyllä, kun silloinen hallitus viestitti tarvitsevansa uusia jäseniä, jotta toiminta voisi jatkua. Tällä hetkellä hän on hallituksen jäsenvastaava. Yksi tärkeimpiä tehtäviä hänelle on ottaa yhteyttä uusiin jäseniimme ja kertoa toiminnastamme.

MLL:n toiminnassa parhaimmaksi Linnu kokee lasten ja perheiden tukemisen arjessa, sillä hyvä ja turvallinen lapsuus on pohja koko elämälle. Linnulle on myös tärkeää, että pyrimme järjestämään mahdollisimman matalan kynnyksen toimintaa eli sellaista, mikä ei vaadi osallistujilta suuria taloudellisia panostuksia ja mihin on helppo lähteä mukaan, vaikkei tuntisikaan ketään.

Linnu halusi jakaa myös hauskan muiston vapaaehtoistyöstä. ”Luin juuri taaperolle yhtä lapsuuteni suosikkikirjoista (Kolmoset lastentarhassa), ja kirjan takasivulla oli ohje hiirimobilen askarteluun. Muistin yhtäkkiä, että kävin yläasteella ollessani MLL:n lastenhoitokurssin ja osana tuota kurssia askartelimme MLL:n järjestämässä kerhossa lasten kanssa noita samaisia hiiriä. Tavallaan jokin ympyrä sulkeutui, kun kaikkien näiden vuosien jälkeen olen toiminnassa taas mukana.”

Linnu osallistuu halituksen toimintaan ja kokouksiin työnsä ja perhearjen ohessa.

 

Terveisin Linnu

 

 

MLL Jäsentoiminta

Jäsenet ovat toimintamme kulmakivi, sillä jäsenmaksut mahdollistavat toiminnan järjestämisen. Jäsenmaksut voi kääntää itselle hyödyksi käyttämällä jäsenetuja mm. HopLopin liput 12€ arkena, Heurekaan -10%, Viking Linella on matkoja Tallinnaan ja Tukholmaan jopa -20% ja Herziltä saa tuntuvan alennuksen autonvuokraukseen.

Liity jäseneksi ja työllistäkää Linnua vapaaehtoishommissa ;)

liity jäseneksi

Jäsenmaksu on 25€/ vuosi eli vain reilu 2€/kk