Perhekahvilat

Tapaninkylän paikallisyhdistyksen toiminnan ytimenä ovat säännöllisesti kokoontuvat perhekahvilat. Perhekahvilat toimivat täysin vapaaehtoisvoimin ja yhdessä niistä voidaan tehdä viihtyisä ja virkistävä kohtaamispaikka arjen keskelle!

Perhekahvila on avoin kohtaamispaikka kaikille lapsiperheille. Se tarjoaa puitteet ja mahdollisuuden tutustua muihin samassa elämäntilanteessa oleviin perheisiin. Kahvilasta löydät mukavaa juttuseuraa itsellesi sekä leikkikavereita ja monenlaista tekemistä lapsellesi. Perhekahvilassa käyminen on maksutonta, tarjoiluista peritään vain pieni omakustannehinta. Ennakkoilmoittautumista ei tarvita. Toiminta on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumatonta.

Perhekahviloita pyöritetään vapaaehtoisvoimin ja ohjelma suunnitellaan yhdessä kävijöiden kanssa. Vapaan oleskelun lisäksi pyritään järjestämään ohjelmaa, esimerkiksi asiantuntijavierailuja tai toimintahetkiä lapsille, sen mukaan mitä kävijät ideoivat ja toivovat. Perhekahvilatoimintaa järjestetään tammikuusta toukokuun loppuun sekä elokuusta joulukuun puoliväliin.  Tarkempia tietoja kunkin perhekahvilan toiminnasta löydät kahviloiden omilta sivuilta.

Kuvaaja: Päivi Karjalainen

Olisiko Sinulla ajatuksia perhekahvila-toimintaan liittyen? Voit tutustua muun muassa MLL Uudenmaan piirin sivustoon ja esittää ideasi perhekahvilassa tai lähettämällä meille sähköpostia tapaninkylan.yhdistys@mll.fi.